torstai 26. tammikuuta 2017

Valtiorikosoikeus

Tammisaaren vankileiri 1918 (Wikipedia)

Suomessa vuonna 1918 käydyn sisällissodan jälkeen hävinneellä puolella toimineiden henkilöiden tuomitseminen annettiin erityisten tuomioistuimien, valtiorikosoikeuksien tehtäväksi. Nämä tuomioistuimet perustettiin purkamaan juttujen suurta sumaa, jota muiden tuomioistuimien ei katsottu ehtivän hoitaa. 

Valtiorikosoikeuksia ja valtiorikosylioikeutta käsittelevä laki hyväksyttiin eduskunnassa 29.5.1918. Ensimmäiset valtiorikosoikeudet aloittivat toimintansa jo 31.5.1918. Useat valtiorikosoikeuksista toimivat jonkin suuren sotavankileirin yhteydessä. Valtiorikosoikeuksia ylempi tuomioistuin oli valtiorikosylioikeus, jolta oli mahdollisuutta anoa armoa valtiorikosoikeuden antamasta tuomiosta ja joka käsitteli valtiorikosoikeuden sille asettamia juttuja.

Valtiorikosoikeudet koostuivat viidestä jäsenestä. Nämä olivat lainoppinut puheenjohtaja, yksi lainoppinut jäsen, yksi upseerijäsen ja kaksi maallikkojäsentä. Valtiorikosylioikeudessa jäseniä oli seitsemän, joista yksi oli lainoppinut puheenjohtaja, kolme lakimiestä, kaksi esiupseeria ja yksi maallikkojäsen. Valtiorikosylioikeuden muodollinen pätevyys olikin sangen korkea, sillä ylioikeuden jäseniksi pyrittiin saamaan maan parhaat lakimiehet.

Kaikkiaan valtiorikosoikeuksia oli 140. Toiminta-aikanaan valtiorikosoikeudet käsittelivät kaikkiaan 75 575 tapausta. Tapauksista 90 prosenttia katsottiin rangaistaviksi ja 10 prosenttia tapauksista oli sellaisia, joissa tuomio oli vapauttava. Vähitellen valtiorikosoikeuksien toiminta väheni. Osa valtiorikosoikeuksien osastoista lakkautettiin jo vuoden 1918 lopussa, mutta viisi osastoa jatkoi toimintaansa vuoteen 1920. Kokonaan valtiorikosoikeudet ja valtiorikosylioikeus lakkautettiin toukokuussa 1920. Toiminnan lakatessa määrättiin yleiset tuomioistuimet käsittelemään jutut, jotka mahdollisesti olivat kesken ja jotka olisivat kuuluneet valtiorikosoikeudelle. (Arkistojen Portti)

Kansallisarkiston Digitaaliarkistosta voi nyt hakea vapaasti näitä tapauksia käsitteleviä asiakirjoja, näistä löytyikin muutamia tuttuja nimiä.


Aino-mummoni ensimmäisestä  puolisosta  Jalmari Parikasta löytyy asiakirjoja 25 sivua.
Otteita kuulustelupöytäkirjasta Tammisaaressa 4.7.1918:
Missä ja milloin vangittu: 29.4.1918 Viipurissa (tienhaarassa) Milloin ja minne vanki lähetetty: 3.6.Tammisaareen. Onko sairas? Onko tarttuva tauti? -Ei.  Jos naimisissa, vaimon nimi, kuinka monta lasta sekä nuorimman ikä: Aino Maria, 1 lapsi, 7 kuukautinen. Mitä koulua on känyt, tahi osaako kirjoittaa ja lukea:  Kansak. ja Kirkkokoulun Pietarissa. Missä ja kenen luona kauemman aikaa ja viimeiseksi tehnyt työtä: Enson Ty:n teatterin johtajana n. 1v; sitä ennen Kymin teht.Ty:n teatterin johtajana 3 vuotta, sitä ennen 3 1/2 Karin teatteriseurueessa.
Otteita kuulustelupöytäkirjasta Suojeluskunnan Esikunnassa Ensossa 17.7.1918
Jos naimisissa tahi leski, paljonko alaikäisiä lapsia ja minkälaiset varallisuussuhteet: naimisissa  1 alaikäinen tyttö. Keskinkertainen
Minkälainen luonteeltaan, kiivas tai rauhallinen, työteliäs vaiko lakkoihin yllyttelijä: Luonteeltaan tasanen. Töihin ei voida erityisesti mitään sanoa mutta (otteessaan?) hyvin innokas ja aina päähenkilönä kaikissa työväen neuvostoissa lakon aikana.
Elämäntavat (säännölliset tahi kuljeksivaa elämää): Kuleksiva.
Onko kuulunut punakaartiin ja mikä asema siinä: Ensossa ollessa tiedettiin Parikan olleen punak. esikunnassa ja rintamalla rintamapäällikkönä.

Syyttäjä Heino Mäkinen:"syytetty on ollut Enson laakson punakaartin ylipäällikkö ja siinä suhteessa antanut kaikenmoisia määräyksiä, ottanut osaa taisteluun päällikkönä; jo marraskuulla ollut johtavana sieluna ja kaikkien määräysten allekirjoittajana mm. nimismiehen kanslian sulkemiseen ja aseryöstämiseen"   Syyttäjä Mäkinen vaatii syytetyn langettamista rangaistukseen valtiopetoksesta ja samalla teolla suoritetusta maanpetoksesta ankarinta rangaistusta.

Valtiorikosoikeuden 80 osaston  päätös 15.8: "Valtiorikosoikeus on tutkinut tämän asian ja katsoo siinä selvitetyksi että sittenkuin meidän itsenäiseksi valtioksi tunnustettu maamme ja Venäjän tasavalta syytteessä kerrotulla tavalla olivat joutuneet keskenänsä sotakannalle ja Suomessa perustettu n.k. punakaarti, tarkoituksessa laittomalla tavalla kumota maan hallitusmuodon, oli yhdessä venäläisen sotaväen kanssa tarttunut aseisiin maan laillista hallitusta ja sen käytettävänä olleita aseellisia voimia vastaan, syytetty on myötävaikuttanut kanteessa mainittuun kapinaan liittymällä punakaartiin ja johtomiehenä toimimalla syytteessä kosketellun rikollisen päämäärän saavuttamiseksi, minkä tähden ja kun nämä rikokset, tarkoittaen samaa päämäärää, ovat katsottava yhdellä teolla tehdyiksi, Valtiorikosoikeus, nojautuen R. L. 11 luvun 2 § 3 kohtaan ja 6 §:ään, sekä 12 luvun 2 ja 9 §, kuten nämä lainkohdat ovat muutettuina asetuksessa huhtikuun 21 p:ltä 1894, harkitsee oikeaksi tuomita Hjalmar Fabian Parikan valtio- ja maanpetoksesta kuolemanrangaistukseen sekä menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaksi."

Parikka anoi armoa valtiorikosylioikeudesta:
"Täten saan nöyrimmästi anoa armoa Valtiorikosoikeuden 80 osaston Elokuun 15 päivänä minulle tuomitsemasta rangaistuksesta. Tammisaaressa Elokuun 19 päivänä Jalmari Parikka Näyttämönjohtaja Jääsken pit. Enson kylä "

Päätös tuli 7.9.1918: "Valtiorikosylioikeus harkitsee oikeaksi.....tuomita Hjalmar Fabian Parikan pidettäväksi elinaikansa kuritushuoneessa ja menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaksi  joka rangaistus siis heti on täytäntöön pantava"

Jalmari Parikka kuitenkin armahdettiin, ajankohtaa en tiedä mutta vuonna 1922 hänen mainitaan olleen Vaasan Teatterin johtaja.

_____________________________________________________________________________________________________

Isosetäni Taneli Marttinen asiakirjoja 16 sivua.  Taneli eli Daniel vangittiin 14.6.1918 Petäjävedellä. Hän oli jo yli 50-vuotias talollinen, perheessä vaimo Amanda ja kahdeksan lasta. Käynyt rippikoulun,osaa lukea ja kirjoittaa. Marttisen katsottiin olleen kaartin osastopäällikkö ja esittäneen syyskesällä 1917 tappouhkauksia paikkakunnan porvareita kohtaan. Häntä kuvailtiin luonteeltaan kiivaaksi eikä erityisen työteliääksi. Elämäntavoiltaan "Ei  kuljeksiva mutta epäsäännöllinen".Todisteena Marttista vastaan oli mm. Jyväskylän Vakoiluosastolta saatu pöytäkirja Kumpujärven järjestökaartin kokouksesta Pöytälän torpassa 21.1.1918.
Pöytäkirjan mukaan 33-jäsenisellä kaartilla ei ollut yhtään omia tai takavarikoituja aseita, yksi kolmesta nimetystä päälliköstä oli "Taniel Marttinen, Kuivasmäki, Petäjävesi." Ote pöytäkirjasta:
"Päätettiin kääntyä Piiri toimiston puoleen pyynnöllä että jos sieltä kautta olis mahdollisuutta saata järjestökaartillemme aseita jos sunkin on Rooninkia niin niitä päätettiin ottaa 15 kappaletta ja jollei niitä niin sitten minkälaisia tahansa ja tätä asiata ajamaan valittiin Kuivasmäen järjestö kaartin johtavan toimikunnan valitsema etustaja Piiritoimistossa ajamaan jollen tämä pöytä kirjan ote valtakirjaksi annetaan." 

Taneli Marttista puoltavan lausunnon antoi hänen ensimmäisen vaimonsa Iidan veli, aiemmin työväenliikkeessä toiminut mutta suojeluskuntaan liittynyt J.E. Marttinen. (Myöhemmin toimiessaan poliisina J.E.Marttinen ammuttiin iltamissa Kolun talossa jossa isännän virkaa toimitti talon lesken nainut Taneli Marttinen).

Taneli sai kuritushuonetta kolme vuotta josta tuomiosta valitti Valtiorikosylioikeuteen. Joka tapauksessa lienee kuulunut siihen joukkoon punavankeja jotka vapautettiin jo syksyllä 1918.
________________________________________________________________________________________________________________


Johan Valfrid Meling, Siuntiolainen seppä joka oli Helmi Melingin Frans-isän serkku, aineistoa 10 sivua.
Johan Meling sai valtiopetoksesta kahdeksan vuoden tuomion kuritushuonetta. Valitti rangaistuksesta Valtiorikosylioikeuteen.

_______________________________________________________________________________________________________________

Tuomittuja alettiin armahtaa seuraavalla tavalla:

30.10.1918 Armahdus enintään neljän vuoden tuomion saaneille punaisille. 30 500 armahdettiin ehdonalaisesti. 
7.12.1918 Toinen armahdus. Enintään kuuden vuoden tuomion saaneet punaiset laskettiin ehdonalaiseen vapauteen. Muihinkin tuomioihin lievennyksiä. Valkoiset rikolliset ja omavaltaiset teloittajat vapautettiin syytteen uhasta
19.06.1919 Valtionhoitaja Mannerheim vapautti kaksitoista kansanedustajaa ja 2000 muuta vankia.
30.1.1920 Noin 2600 vankia vapaaksi. 40 000:lle entiselle punavangille annettiin kansalaisoikeudet takaisin.
20.1.1921 Noin 200 punavankia vapautettiin. Venäjälle paenneita armahdettiin.
21.5.1921 Jälleen valtionrikosoikeuksissa tuomittujen armahdus. Sen jälkeen vankeja oli syksyllä jäljellä noin 1000 henkeä.
7.12.1923 Uusi armahduslaki, jota ennen vankien määrä n. 500.
23.10.1925 Armahduslaki, jonka jälkeen vankeja n. 200.
18.5.1927 Väinö Tannerin sosialidemokraattinen hallitus teki viimeisen armahduslakiesityksen. Jäljelläolevat n. 50 vankia vapautettiin.

Blogger news