torstai 9. maaliskuuta 2017

Värjärin tyttäret

Maija Sofia Fasterlund
Frans Juho Juhonpoika Fasterlund (1848-1917) oli Kokemäkeläinen renki,värjäri ja työmies jolla oli kahdesta avioliitosta kaikkiaan viisitoista lasta, näistä tyttöjä kaksitoista. Ensimmäinen vaimo, Maija Sofia Kustaantytär (1854-1879) kuoli lapsivuoteeseen synnytettyään kolmannen lapsensa Olgan.
Näistä kolmesta tyttölapsesta vanhin oli isomummoni eli äitini isän äiti, "Porin mummo", Maija Sofia Fasterlund (s.1875 Kokemäki k.1957 Pori).
Sukukirjassa mainittiin hänen toimineen aikoinaan saunottajana Turun kuritushuoneessa eli Kakolassa. Kummastelin asiaa koska ei ollut mitään viitteitä hänen Turussa asumisestaan. Päätin tutkia vielä tarkemmin alkuperäislähdettä, Kokemäen kastettujen kirjaa vuodelta 1897:

"Wiljam Aleksander (äpärä).  Kujalan kasvate Maija Sofia Fasterlund; 
kummit  muurari Juho Laineen vaimo
Maria Wihelmiina ja neito Sigrid Maria Hällström.
Fr. Heikel    kuritushuon.saarnaaja Turussa."

Eli "saarnaajan" oli tulkittu olevan "saunottaja" ja yhdistetty tämä tieto sitten lapsen äitiin.
Kasteen suorittanut Frans Heikel oli kuritushuoneen saarnaajana vuosina 1887-1899, myöhemmin Ilmajoen kirkkoherra.

Maija Sofia oli 15-vuotiaasta saakka kasvattilapsena isänsä veljen Kustaa Kujalan lapsettomassa perheessä. Sai kaksi aviotonta lasta, Werner Amatus (s.1892) ja Wiljam Aleksander (s.1897). Vihittiin puuseppä Kustaa Nylundin (1873-1910) kanssa Kokemäellä vuonna 1898. Seuravana vuonna syntyi Lauri Volmar ja perhe muutti Poriin jossa Wiljam ja Lauri kuolivat lokakuussa 1900 tulirokkoon. Elokuussa 1901 syntyi poika joka sai myös nimekseen Lauri, Lauri Harald (1901-1953), isoisäni. Perhe muutti vuonna 1905 Porista ja Satakunnasta Kymenlaaksoon Valkealaan. Kustaa Nylund lähti vuonna 1909 Amerikkaan jossa seuraavana vuonna kuoli. Jouluaattona vuonna 1911 Maija Sofialle syntyi avioton lapsi joka sai nimekseen Irja. Avioitui Petter Muonan kanssa kuukautta ennen Lauri-poikansa häitä vuonna 1922. Jäi uudelleen leskeksi vuonna 1940 ja muutti takaisin Poriin jossa tytär asui, kuoli Porissa vuonna 1957.

Vanhimman siskonsa lailla "kasvatteeksi" eli kasvattilapseksi rippikouluiässä joutunut
Olga Josefiina (s.1879 Kokemäki) avioitui Karkun Kiuralassa (nyk. Sastamalaa) v.1871 syntyneen työmies Taavetti  Vilhelmi Niemisen kanssa. Perhe muutti vuosisadan vaihteessa Karkusta Poriin jossa syntyi neljä lasta; Eino Vilho (s.1900), Tyyne Ellen (s.1902), Aune Aleksandra (s.1904) ja Veini Johannes (s.1905). Vuonna 1907 Niemiset muuttivat kaupungin ulkopuolelle Toejoen työläisyhdyskuntaan, joka kuului tuolloin Ulvilaan. Vuoden 1908 alussa kaksi nuorinta lasta kuoli, mutta jo saman vuoden lokakuussa syntyi Sylva Helvi Helena. Perhe muutti takaisin Poriin 1910.


Sisaruksista keskimmäinen, Fanny Alina (s.1877 Kokemäki) ja miehensä, puuseppä Henrik Vilhelm Grundsten (s.1878 Siikainen,Otamo)  asuivat Porissa Yrjönkatu 15:ssa. (Paikalla on nykyään liikekeskus Teljäntori). Sadan metrin päässä heistä, Itäpuisto 1:ssä, asui Frans Fasterlund toisen vaimonsa Amandan ja lapsikatraan kanssa johon nuorin Saima Roosa syntyi  vuonna 1905. Samaisen vuoden alussa Henrik Grundsten lähti Amerikkaan. Hän matkusti Etruria-laivalla Liverpoolista New Yorkiin ja saapui tammikuun viimeisenä päivänä Ellis Islandille. Syyskuussa 1905 lähti vaimo Fanny perässä mukanaan 3-vuotias Niilo Henrik ja vuoden vanha Aarne Vilhelm. Perhe asettui Torontoon, Ontarion osavaltioon Kanadaan. Satakunta-lehdessä oli perheeltä jo samana vuonna Uuden Vuoden tervehdys.




Kanadassa perheeseen syntyi kaksi tytärtä Alli Hulda (1909-1983) ja Violet (1910-1997). Joulun alla Vuonna 1925 oli Kanadassa ilmestyneessä sosialistien "Vapaus"-sanomalehdessä joulutervehdys: "RATTOISAA JOULUA JA MENESTYSTÄ V. 1926 toivotamme kaikille luokkataistelurintamalla oleville työläistovereillemme". Ontario, Toronto otsikon alta löytyvät "Fanny ja V. Grundsten, 74 Sommerset Avenue." Sommerset on pikkukatu lähellä Toronton yliopistoa. Muutoin perheen elämänvaiheista Kanadassa ei ole paljon tietoa, "Cabinetmaker" eli puuseppä oli Henrik Vilhelmin eli Vilhon ammatti ainakin vuoden 1910 tienoilla. Vanhin poika Niilo Henrik eli Henry Neil  (s.1902 Pori) kuoli tiettävästi Torontossa vuonna 1959.  Aarne Vilhelmin (s.1904 Pori) elämänvaiheista ei ole tietoa.

Hautakiveen Toronton Prospect Cemetery- hautausmaalla on kaiverrettu nimi "Henry W. Grundsten 1878-1955". Alapuolella lukee "Fanny A. Fasterlund 1877-1976"  sekä heidän tyttärensä "their daughter", Alli ja Violet.
Kokemäen Tulkkilan kylässä syntynyt Fanny Alina eli kaukana valtameren takana lähes satavuotiaaksi.



Prospect Cemetery, Toronto , Kanada
Vanhempia juttujani aiheesta :       -Porin mummo    -Fältmars-Nylund-Noresmaa      -Henkiraha    
                                                   -Färjärin emännän perukirja    -Fanny Alina ja Olga Josefina
                                                                     -Keväällä 1953                                                
                                                                     -Kokemäen paikallishistoriaa

lauantai 18. helmikuuta 2017

Helsingissä 1910-luvulla



Kuulutukset: Veckobladet 29.7.1911

Työmies Frans Vilhelm Meling (1882-1934) ja palvelija Hilma Gustava Ferm (1883-1971) vihittiin vuonna 1911 Kirkkonummella. Toukokuussa 1912 syntyi tytär joka sai nimekseen Helmi IngeborgMarraskuussa seurasi  muutto Helsinkiin Sörnäisten seurakuntaan. Perheen myöhemmistä vaiheista 1910-luvulla ei ole ollut juurikaan tietoa. Tytär Helmi oli joskus lapsilleen kertonut vanhemmillaan olleen kahvilan Helsingissä.
Kansalliskirjasto on digitoinut hiljattain suomalaisia sanoma- ja aikakauslehtiä vapaasti luettaviksi aina vuoteen 1920 saakka. Mielenkiintoisiksi osoittautuivat varsinkin Helsingin ammatti- ja osoitekalenterit. Näitä selailemalla muodostui seuraavanlainen kuva Melingin perheen vaiheista Helsingin kaupungissa sata vuotta sitten.

Villakutomon talonmiehenä
Vuoden 1913 osoitekalenteri kertoo Frans Melingin olleen talonmiehenä Mekaanisen Tehtaan Villakutomossa.
Helsingin Vanhakaupungissa sijainnut tehdas työllisti parhaimmillaan 500 työntekijää. Vuoden 1915 Henkikirjan mukaan Melingin perhe asui edelleen samassa paikassa; "Gammelstad, Mekaniska Väfveri;  Gårdskarlen Frans Vilhelm Meling -82, hustru Hilma -83,". Lapsia oli merkattu olevan kaksi, Helmi ja 1914 syntynyt Enni Helga Elvira. Villakutomon paikalla opiskellaan nykyään kultturialaa TAVI-talossa ja se kuuluu Metropolia-ammattikorkeakoulun kampukseen Arabianrannassa.

Pohjoisranta (Norra Kajen) 4 & Kirkkokatu (Kyrkogatan) 2 (kuva Wikipedia)
Melingin kahvila
Kruununhaassa, Pohjoisrannan  ja Kirkkokadun kulmassa on vuonna 1885 rakennettu upea Standerstskjöldin talo. Sata vuotta sitten siinä asui vuokralaisina väkeä senaattorista siivoojaan. Vuoden 1915 paikkeilla talossa oli pesula sekä Helsingin Anniskelu o/y:n olutkauppa. Viereisellä Halkolaiturilla vierailevien laivojen tarpeisiin oli Oy Stans Ab:n laivatarvikemyymälä Samoihin aikoihin Frans ja Hilma Meling pitivät siinä muutaman vuoden ajan kahvilaa. Helsingin Osoitekirjassa oli lyhyesti: "Meling, F., kahvila, Pohjoisranta 4".
Helsingissä oli  vuoden 1915 osoitekirjasta laskien n.150 kahvilaa; mm. Primula, Ekberg, Elanto sekä pienempiä kahvila-ruokaloita, kuten lienee tämä Melingien kahvilakin ollut. Hilma Meling oli toiminut meijerikkönä Viipurissa joten maitoa hankittiin päivittäin jopa sata litraa kuten alla oleva ilmoitus vuodelta 1917 kertoo,


Svenska Tidningen 2.6.1917



















Vladimirinkadulla
Kahvilatoiminta loppui ilmeisesti joskus vuoden 1917 aikana, jolloin kahvilasta ei löydy enää mainintaa. Osoitekirjan mukaan osoitteessa Pohjoisranta 4 l 13 asui talonmies Frans V. Meling sekä myöskin leskirouva Charlotta L. Meling joka oli Fransin äiti. Vuonna 1918 Lotta Meling asui edelleen Pohjoisrannassa ja Frans Vilhelm oli talonmies, mutta muuttanut perheineen Hietalahden torin taakse osoitteeseen Vladimirinkatu 49 A 2. (Vladimirinkadun nimi muutettiin Kalevankaduksi vuonna 1928). Melingit muuttivat asumaan seuraavana vuonna naapuritaloon osoitteeseen Vladimirinkatu 51 l 8, Fransin ammatiksi mainittiin ulkotyömies. Tuolloin samassa osoitteessa asui myös ajuri Arthur A. Meling jonka mahdollinen sukulaisuus perheeseen jää selvittämättä. Vuosina 1918-1920 raivosi espanjantauti joka täytti kadun toisella puolella sijainneen sotilassairaalan eli entisen Kaartin lasaretin yli äyräittensä.

1920-luvun alkaessa Melingit olivat palanneet edelliseen osoitteeseen Abrahaminkadun ja Vladimirinkadun kulmaan. Perheen lapsista vanhin Helmi oli tuolloin 8-vuotias, Enni 6-vuotta, Hilma 3- ja Martta 2-vuotta. Nuorin Maija syntyi vasta 1922. Vuoden 1920 osoitekirjan mukaan Fransin äiti asui edelleen Pohjoisrannassa.

Toukokuussa oli kuitenkin "Svenska Tidningenissä" ilmoitus jossa kerrottiin Kirkkonummen seurakunnassa kuolleen itsellisen Charlotta Lovisa Melingin 66 vuoden iässä. Charlotta kuoli Bobäckin Jofsissa, samassa talossa jossa hän henkikirjan mukaan oli ollut piikana 15 vuotta aiemmin.

Svenska Tidningen 21.5.1920



                                        "Helsingin nimikirja ja suomalainen osotekalenteri" 1909-1920

                                        "Adress- och yrkeskalender för Helsingfors jämte förorter" 1898-1919

tiistai 7. helmikuuta 2017

Viinakirje Uuraisilta 1917


Jo lapsena opin että kotikyläni Kotaperä oli laajalti tunnettu pontikankeittäjistään. Harrastuksella oli pitkä perinne jonka seuraava lehtijuttu sadan vuoden takaa vahvistaa. Silloinen Aholan talon isäntä, isopappani Taavetti, varmaankin ymmärsi maillaan keitteleviä pienyrittäjiä, olihan hän aiemmin harrastanut samaa kuten rikosmerkintä  kirkonkirjoissa kertoo. Torppari ja "tehtailija" Giide Wankka kuului samaan kunnan verolautakuntaan kuten konstaapeli Silvonen ja useat "viinapoliisit".



Sanomalehti "Keski-Suomi" kirjoittaa  14.4.1917 seuraavaa:
Kuvaleikkaus pilalehdestä "Tuulispää" vuodelta 1920

Uuraisten pirtu pitäjä täällä Keski-Suomen sydämessä alkaa viimeinkin tulla kuuluisaksi teollisuusalueeksi. Ennestään on kunnassa pari kolme sahaa, hävinneen tervatehtaan rauniot ja puro, johon aikoinaan aiottiin perustaa nappitehdas, mutta nyt kohoaa tehtaansavu melkein jokaisen synkemmän salon suojasta. Saadakseen jonkinlaisen käsityksen noiden tehtaiden lukumäärästä, tuotteiden valmistuskyvystä ym. seikoista, päättivät kunnan valitsemat "viinapoliisit" tehdä oikein järjestettyjä tarkastusmatkoja tunnetuimmille teollisuusalueille.

Tulos noista matkoista oli, että seitsemän vuorokauden kuluessa löydettiin ja hävitettiin kokonaista 14 viinatehdasta. Patoja särettiin 11. Rankkitiinuja, saaveja, sankoja, meijeriastioita, viinalekkereitä, pulloja ym. tuhottiin kymmenittäin, rankkia kaadettiin maahan monia satoja litroja, valmista viinaa ja "sikunaa" löydettiin ja maahankaadettiin myös melkoiset määrät. Suurimmat ja parhaiten varustetut tehtaat olivat Giide Wankan tehdas Wankanahon torpassa ja Aholan talon maalta Pukkilan torpasta läheisyydestä löydetty, sekä Muikkukankaalta Selkälän torpasta lähtevän polun varrelta tavattu tehdas.Näiden lisäksi löydettiin tehtaita Wankanpään, Niittylän, Tuulensuun, Muurilan, Kaijanahon, Heinosen, Syrjälän, Rasianahon Kotaperä ja Selkälän torppien läheisyydestä sekä Kalteenmäen talon navetan takaa metsästä. Tehtailijoita ei monta tavattu, sillä hävittäjät liikkuivat yöllä ja tehtaat kävivät vain päivävuorolla, mikä osaltaan todistaa sitä suosiota, johon viinatehtaat ovat tulleet varsinkin Kotaperällä, mistä useimmat tehtaat hävitettiin.

Syytettäviksi tulevat kuitenkin edellä mainittu Giide Wankka, jonka karjakeittiöstä löytyi suuri määrä sekä keitettyä että keittämätöntä rankkia ja korpiviinaa tuvassa olevista astioista, August Siivonen, Emil Heinonen, Wihtori Heinäaho, Jussi Kaijanaho ja kenties muutamia muitakin. - Vielä olkoon mainittu, että useat keittäjät  o l i v a t  e l i n t a r v e l a u t a k u n n a l t a   o t t a n e e t   j a u h o j a  ja tällaiseen tarkoitukseen ne käyttäneet. Tästä viinatehtaiden paljoudesta selviää myöskin se, miten Uuraisilla elää legio joutilaita nuoria miehiä jotka eivät vuosikausiin ole tehneet päivääkään työtä, mutta rahaa on siltä riitävästi. Ihmetellä täytyy myöskin talonisäntien tietämättömyyttä viinatehtaista, vaikka maaherran kirje velvoittaa heitä pitämään huolta, ettei heidän maallaan viinaa keitettäisi. Olisi kai Aholan talon isännänkin pitänyt tietää jotakin viinatehtaista, koskapa hänen maaltaan, jotenkin läheltä taloa, hävitettiin kolme tehdasta ja niissä oli viinaa jo kauan valmistettu. Selkälän, Niittylän ja Lehmäniemen torpat ovat myös kauan olleet tässä suhteessa mainittavia paikkoja. Tässä suursiivouksessa ovat olleet paitsi paikallista poliisia seuraavat viinapoliisit;  Juho ja Wilhelm Minkkinen, Otto Pellonpää, Tobias Nieminen, E.W. Riihimäki, Eero Rossi, Jaakko Hakanen, Tuomas Hakala ja Sulo Ahonen.

torstai 26. tammikuuta 2017

Valtiorikosoikeus

Tammisaaren vankileiri 1918 (Wikipedia)

Suomessa vuonna 1918 käydyn sisällissodan jälkeen hävinneellä puolella toimineiden henkilöiden tuomitseminen annettiin erityisten tuomioistuimien, valtiorikosoikeuksien tehtäväksi. Nämä tuomioistuimet perustettiin purkamaan juttujen suurta sumaa, jota muiden tuomioistuimien ei katsottu ehtivän hoitaa. 

Valtiorikosoikeuksia ja valtiorikosylioikeutta käsittelevä laki hyväksyttiin eduskunnassa 29.5.1918. Ensimmäiset valtiorikosoikeudet aloittivat toimintansa jo 31.5.1918. Useat valtiorikosoikeuksista toimivat jonkin suuren sotavankileirin yhteydessä. Valtiorikosoikeuksia ylempi tuomioistuin oli valtiorikosylioikeus, jolta oli mahdollisuutta anoa armoa valtiorikosoikeuden antamasta tuomiosta ja joka käsitteli valtiorikosoikeuden sille asettamia juttuja.

Valtiorikosoikeudet koostuivat viidestä jäsenestä. Nämä olivat lainoppinut puheenjohtaja, yksi lainoppinut jäsen, yksi upseerijäsen ja kaksi maallikkojäsentä. Valtiorikosylioikeudessa jäseniä oli seitsemän, joista yksi oli lainoppinut puheenjohtaja, kolme lakimiestä, kaksi esiupseeria ja yksi maallikkojäsen. Valtiorikosylioikeuden muodollinen pätevyys olikin sangen korkea, sillä ylioikeuden jäseniksi pyrittiin saamaan maan parhaat lakimiehet.

Kaikkiaan valtiorikosoikeuksia oli 140. Toiminta-aikanaan valtiorikosoikeudet käsittelivät kaikkiaan 75 575 tapausta. Tapauksista 90 prosenttia katsottiin rangaistaviksi ja 10 prosenttia tapauksista oli sellaisia, joissa tuomio oli vapauttava. Vähitellen valtiorikosoikeuksien toiminta väheni. Osa valtiorikosoikeuksien osastoista lakkautettiin jo vuoden 1918 lopussa, mutta viisi osastoa jatkoi toimintaansa vuoteen 1920. Kokonaan valtiorikosoikeudet ja valtiorikosylioikeus lakkautettiin toukokuussa 1920. Toiminnan lakatessa määrättiin yleiset tuomioistuimet käsittelemään jutut, jotka mahdollisesti olivat kesken ja jotka olisivat kuuluneet valtiorikosoikeudelle. (Arkistojen Portti)

Kansallisarkiston Digitaaliarkistosta voi nyt hakea vapaasti näitä tapauksia käsitteleviä asiakirjoja, näistä löytyikin muutamia tuttuja nimiä.


Aino-mummoni ensimmäisestä  puolisosta  Jalmari Parikasta löytyy asiakirjoja 25 sivua.
Otteita kuulustelupöytäkirjasta Tammisaaressa 4.7.1918:
Missä ja milloin vangittu: 29.4.1918 Viipurissa (tienhaarassa) Milloin ja minne vanki lähetetty: 3.6.Tammisaareen. Onko sairas? Onko tarttuva tauti? -Ei.  Jos naimisissa, vaimon nimi, kuinka monta lasta sekä nuorimman ikä: Aino Maria, 1 lapsi, 7 kuukautinen. Mitä koulua on känyt, tahi osaako kirjoittaa ja lukea:  Kansak. ja Kirkkokoulun Pietarissa. Missä ja kenen luona kauemman aikaa ja viimeiseksi tehnyt työtä: Enson Ty:n teatterin johtajana n. 1v; sitä ennen Kymin teht.Ty:n teatterin johtajana 3 vuotta, sitä ennen 3 1/2 Karin teatteriseurueessa.
Otteita kuulustelupöytäkirjasta Suojeluskunnan Esikunnassa Ensossa 17.7.1918
Jos naimisissa tahi leski, paljonko alaikäisiä lapsia ja minkälaiset varallisuussuhteet: naimisissa  1 alaikäinen tyttö. Keskinkertainen
Minkälainen luonteeltaan, kiivas tai rauhallinen, työteliäs vaiko lakkoihin yllyttelijä: Luonteeltaan tasanen. Töihin ei voida erityisesti mitään sanoa mutta (otteessaan?) hyvin innokas ja aina päähenkilönä kaikissa työväen neuvostoissa lakon aikana.
Elämäntavat (säännölliset tahi kuljeksivaa elämää): Kuleksiva.
Onko kuulunut punakaartiin ja mikä asema siinä: Ensossa ollessa tiedettiin Parikan olleen punak. esikunnassa ja rintamalla rintamapäällikkönä.

Syyttäjä Heino Mäkinen:"syytetty on ollut Enson laakson punakaartin ylipäällikkö ja siinä suhteessa antanut kaikenmoisia määräyksiä, ottanut osaa taisteluun päällikkönä; jo marraskuulla ollut johtavana sieluna ja kaikkien määräysten allekirjoittajana mm. nimismiehen kanslian sulkemiseen ja aseryöstämiseen"   Syyttäjä Mäkinen vaatii syytetyn langettamista rangaistukseen valtiopetoksesta ja samalla teolla suoritetusta maanpetoksesta ankarinta rangaistusta.

Valtiorikosoikeuden 80 osaston  päätös 15.8: "Valtiorikosoikeus on tutkinut tämän asian ja katsoo siinä selvitetyksi että sittenkuin meidän itsenäiseksi valtioksi tunnustettu maamme ja Venäjän tasavalta syytteessä kerrotulla tavalla olivat joutuneet keskenänsä sotakannalle ja Suomessa perustettu n.k. punakaarti, tarkoituksessa laittomalla tavalla kumota maan hallitusmuodon, oli yhdessä venäläisen sotaväen kanssa tarttunut aseisiin maan laillista hallitusta ja sen käytettävänä olleita aseellisia voimia vastaan, syytetty on myötävaikuttanut kanteessa mainittuun kapinaan liittymällä punakaartiin ja johtomiehenä toimimalla syytteessä kosketellun rikollisen päämäärän saavuttamiseksi, minkä tähden ja kun nämä rikokset, tarkoittaen samaa päämäärää, ovat katsottava yhdellä teolla tehdyiksi, Valtiorikosoikeus, nojautuen R. L. 11 luvun 2 § 3 kohtaan ja 6 §:ään, sekä 12 luvun 2 ja 9 §, kuten nämä lainkohdat ovat muutettuina asetuksessa huhtikuun 21 p:ltä 1894, harkitsee oikeaksi tuomita Hjalmar Fabian Parikan valtio- ja maanpetoksesta kuolemanrangaistukseen sekä menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaksi."

Parikka anoi armoa valtiorikosylioikeudesta:
"Täten saan nöyrimmästi anoa armoa Valtiorikosoikeuden 80 osaston Elokuun 15 päivänä minulle tuomitsemasta rangaistuksesta. Tammisaaressa Elokuun 19 päivänä Jalmari Parikka Näyttämönjohtaja Jääsken pit. Enson kylä "

Päätös tuli 7.9.1918: "Valtiorikosylioikeus harkitsee oikeaksi.....tuomita Hjalmar Fabian Parikan pidettäväksi elinaikansa kuritushuoneessa ja menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaksi  joka rangaistus siis heti on täytäntöön pantava"

Jalmari Parikka kuitenkin armahdettiin, ajankohtaa en tiedä mutta vuonna 1922 hänen mainitaan olleen Vaasan Teatterin johtaja.

_____________________________________________________________________________________________________

Isosetäni Taneli Marttinen asiakirjoja 16 sivua.  Taneli eli Daniel vangittiin 14.6.1918 Petäjävedellä. Hän oli jo yli 50-vuotias talollinen, perheessä vaimo Amanda ja kahdeksan lasta. Käynyt rippikoulun,osaa lukea ja kirjoittaa. Marttisen katsottiin olleen kaartin osastopäällikkö ja esittäneen syyskesällä 1917 tappouhkauksia paikkakunnan porvareita kohtaan. Häntä kuvailtiin luonteeltaan kiivaaksi eikä erityisen työteliääksi. Elämäntavoiltaan "Ei  kuljeksiva mutta epäsäännöllinen".Todisteena Marttista vastaan oli mm. Jyväskylän Vakoiluosastolta saatu pöytäkirja Kumpujärven järjestökaartin kokouksesta Pöytälän torpassa 21.1.1918.
Pöytäkirjan mukaan 33-jäsenisellä kaartilla ei ollut yhtään omia tai takavarikoituja aseita, yksi kolmesta nimetystä päälliköstä oli "Taniel Marttinen, Kuivasmäki, Petäjävesi." Ote pöytäkirjasta:
"Päätettiin kääntyä Piiri toimiston puoleen pyynnöllä että jos sieltä kautta olis mahdollisuutta saata järjestökaartillemme aseita jos sunkin on Rooninkia niin niitä päätettiin ottaa 15 kappaletta ja jollei niitä niin sitten minkälaisia tahansa ja tätä asiata ajamaan valittiin Kuivasmäen järjestö kaartin johtavan toimikunnan valitsema etustaja Piiritoimistossa ajamaan jollen tämä pöytä kirjan ote valtakirjaksi annetaan." 

Taneli Marttista puoltavan lausunnon antoi hänen ensimmäisen vaimonsa Iidan veli, aiemmin työväenliikkeessä toiminut mutta suojeluskuntaan liittynyt J.E. Marttinen. (Myöhemmin toimiessaan poliisina J.E.Marttinen ammuttiin iltamissa Kolun talossa jossa isännän virkaa toimitti talon lesken nainut Taneli Marttinen).

Taneli sai kuritushuonetta kolme vuotta josta tuomiosta valitti Valtiorikosylioikeuteen. Joka tapauksessa lienee kuulunut siihen joukkoon punavankeja jotka vapautettiin jo syksyllä 1918.
________________________________________________________________________________________________________________


Johan Valfrid Meling, Siuntiolainen seppä joka oli Helmi Melingin Frans-isän serkku, aineistoa 10 sivua.
Johan Meling sai valtiopetoksesta kahdeksan vuoden tuomion kuritushuonetta. Valitti rangaistuksesta Valtiorikosylioikeuteen.

_______________________________________________________________________________________________________________

Tuomittuja alettiin armahtaa seuraavalla tavalla:

30.10.1918 Armahdus enintään neljän vuoden tuomion saaneille punaisille. 30 500 armahdettiin ehdonalaisesti. 
7.12.1918 Toinen armahdus. Enintään kuuden vuoden tuomion saaneet punaiset laskettiin ehdonalaiseen vapauteen. Muihinkin tuomioihin lievennyksiä. Valkoiset rikolliset ja omavaltaiset teloittajat vapautettiin syytteen uhasta
19.06.1919 Valtionhoitaja Mannerheim vapautti kaksitoista kansanedustajaa ja 2000 muuta vankia.
30.1.1920 Noin 2600 vankia vapaaksi. 40 000:lle entiselle punavangille annettiin kansalaisoikeudet takaisin.
20.1.1921 Noin 200 punavankia vapautettiin. Venäjälle paenneita armahdettiin.
21.5.1921 Jälleen valtionrikosoikeuksissa tuomittujen armahdus. Sen jälkeen vankeja oli syksyllä jäljellä noin 1000 henkeä.
7.12.1923 Uusi armahduslaki, jota ennen vankien määrä n. 500.
23.10.1925 Armahduslaki, jonka jälkeen vankeja n. 200.
18.5.1927 Väinö Tannerin sosialidemokraattinen hallitus teki viimeisen armahduslakiesityksen. Jäljelläolevat n. 50 vankia vapautettiin.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Matilda

Lapsuudestani muistan meillä vierailleet enemmän tai vähemmän erikoiset henkilöt. Niitä jotka kävivät kyläkaupassamme asiakkaina, tarkkailin varovasti tiskin takaa, tutut tai jotain sukua olevat istuskelivat kauppapuodin viereisessä kodissamme.
Yksi näistä oli keinutuolissa kiikutteleva vanha ja harmaa mummo. Mummolla oli pienet ja tihruiset silmät, hän oli vähäpuheinen mutta maiskutteli ajoittain suutaan. "Maija-Liisan Tiltaksi" häntä sanottiin. Tiesin hänen jotain sukua meille olevan mutta sen tarkempaa tietoa ei ollut, kun en asiaa isältänikään hänen vielä eläessään kysynyt. Nyt sitten lueskelin isäni kirjoitelmaa kyseisen mummon 90-vuotisjuhliin ja sukulaisuus selvisi.

Hän oli isäni mummon siskontytär Matilda. Lieneekö syynä siihen että molemmat sisarukset antoivat tyttärelleen saman Matilda-nimen, halu muistaa heidän 18-vuotiaana halvaukseen kuollutta saman nimistä nuorinta sisartaan.
Matilda syntyi vuonna 1887 Uuraisilla, vanhemmat olivat Paatelan kesti Mikko Vilpunpoika Hankanen (s.1830) ja vaimonsa Maija-Liisa Kasperintytär (s.1847). Vanhemmat olivat syntyisin Kotaperältä, isä Mikko oli Saunamäestä ja äiti Maija-Liisa Aholasta.
Maija-Liisa Kasperintytär oli Aholan talon vanhin tytär. Kesäkuussa 1867 hän synnytti aviottoman, kuolleen poikalapsen. Seuraavana päivänä samassa Aholan talossa Maija-Liisan nuoremmalle sisarelle Leena Ulrikalle (1849-1902) ja Taavetti Hetanpojalle (1836-1926) syntyi poika joka sai nimekseen Taneli.
Leena Ulrikasta ja Taavetista tuli talon isäntäpari kymmenen lapsen katraineen kun taas vanhempi sisko avioitui leskeksi jääneen Hankamäen torpparin Mikko Vilpunpojan kanssa. Mikolla oli aikuisia lapsia edellisestä liitosta, Maija-Liisan kanssa Mikko sai kaksi tytärtä joista vanhempi, Anna Leena, kuoli viisivuotiaana turvotukseen. Mikko Vilpunpoika Hankanen kuoli vanhuuteen 83-vuotiaana Uuraisten Rössissä.
Tuosta jäljempänä seuraavasta isäni puheesta saa vaikutelman että Matilda vietti lapsuutensa isovanhempiensa luona Aholassa. Jos näin oli, niin ainakaan kirkonkirjoista tälle ei tukea saa, rippikirjan mukaan Matilda asui vanhempiensa kanssa Paatelassa vielä vuonna 1909. Rippikoulun Matilda suoritti 18-vuotiaana samanikäisen serkkunsa Asariaksen eli "Asun" kanssa, molemmat pääsivät ripille heinäkuun 9. päivä vuonna 1905 Uuraisilla.

Isäni kirjoittama puhe Matildan 90-vuotisjuhliin vuodelta 1977:

"Mennyttä aikaa muistelen niin mielelläni vielä, niin moni armas tähtönen tuikkivi vastaan sieltä. Meillä on ystävät yhteinen ilta. Tervetuloa iltamme iloon. Lyökäämme veljen kättä tämän juhlan kunniaksi. Keskellämme kunniapaikalla sukumme Matriarkka sinä virkeä Matilda.
Toiveemme ja toiveesi on todentunna, saamme täällä lapsuutesi laitumilla, Aholan avaran pirtin lämpimässä muistella sinun 90 v. elon taipaletta. Sinulle on Luoja antanut todella terveyttä ja pitkää ikää josta me muut suvun jäsenet saamme olla iloisia. Olen aina ihaillut sinun hyvää muistiasi, olet tallettanut sukumme iloja sekä suruja muistojesi lokeroihin, joita meidän vähän nuorempien kannattaa tallettaa muistiin ken kirjoittamalla, hyvä olisi kun saisi nauhoitettuakin.

Olit Aholan Papan ja Mummon passarityttönä, mummoa muistat aina suurella rakkaudella, oli varmaan hellä luonnoltaan. En muista mummoani mutta pappa Taavetin muistan hyvin, eli myös yli 90 vuotiaaksi. Oli syntynyt 1836 Kyynämöisten Ukkolassa. Kerroit olevasi Aholan paljasjalkaisena tyttönä lähes 14 v. Sitten mummo oli vihjannut papalle että tuolle Matildalle täytyy teettää ruojukengät sen aikaisella Kotaperän suutarilla. Toive toteutui Tilda sai kengät ja oli hyvä mieli. Mutta mummokin kuoli sen jälkeen josta oli surua ja kaipausta pitkäksi ajaksi.Lapsuuten leikit olivat joskus  rajujakin serkkupoikiesi kanssa. Aholan tytöt Tilda ja Aino eivät enää olleet leikissä mukana. Koskisen Aatami vei Tilda-serkkusi Korpelaan ja Rossin Otto Aino-serkun Koskelan emännäksi. Paimenessa olo sen ajan lapsuudessa oli hyvin tärkeää, ei ollut peltolaitumia mutta hyvät kaskimaat kasvoivat rehevää luonnon kastikasta ja muuta hyvää heinää. Kerroit vuohiakin olleen jonkin verran. Eräs muistosi juuri vuohipaimenajalta oli jonkun multatien teko. Koskisen Aatamin tekemillä kärryillä sitä multaa kilvan tielle vedettiin ja niin vain tie tuli valmiiksi. Sillä tiellä oli sitten hyvä kilpaa juosta kirmaista. 

Muistelkaamme koulu-oloja, koulunkäynnistä Kotaperällä Tildan lapsuutessa vuosisadan molemmin puolin. Kiertokoulut olivat sen ajan opinahjoja. Kerrankin viime vuosisatan puolella oli kiertokoulun pitopaikkana Iso Kalteenmäki jonne Aholastakin läksi kolme poikaa ja Matilda. Poikain nimet Matti, Nestor ja Asarias. Vanhemmat veljet Taneli ja Taavetti ehkä olivat jo Valloissa. Otto talon isäntäpoikana ja Kalle naapurissa Pukkilassa, isä Aati vielä pojanvesseli piiperteli tanhuvilla kouluhuolia vailla. Siellä Kalteenmäen tuvan kiukaalla Amandan ja Juhon hyvässä hoivassa nämä Aholan kiertokoululaiset olivat kortteeria. Oli ankara talvipyry ja pakkanen, niin täytyi olla koko viikon kotoa pois ja eväätkin hupeni. Onneksi oli mummon antama 50 penninen jolla sai ostaa Amandalta voita. Salmikuukan Nikolai oli sen ajan koulumestarina näissä kiertävissä kiertokouluissa. 

Aholasta kävivät Asun kanssa rippikoulun Uuraisilla, sittenpä ne kouluhommat päättyi ja alkoi se totinen elämän koulusi. Kysyin kerran että oliko sinussa sitä Ameriikan kuumetta, niin vastasit ettei ollut, tunsit itsesi niin tänne juurtuneeksi ja ajattelit viisaan lailla että muu maa mustikka oma maa mansikka. Eräs lapsuusmuistosi on sulle myös hyvin rakas, tulkoon tässä vielä ennen kaskihommia kerrottua. Olit kova uimaan tuolla Virkalammella ja ne ahvenet olivat isoja köriläitä siihen aikaan. Mummosi oli ihmetellen sanonutkin; voi kun Jumala on hyvä kun antaa tytön saata nuin paljon kaloja onkimalla. 

Aholan pappa jota myös Ukkolan Taavetiksi kutsuttiin oli kova raataja, kasken kaataja. Joka kevät kaatettiin Aholassa 8 ruiskapan ala halmeeksi milloin Mäenperästä taikka Hirviahosta. Olit jo nuorena tyttönä mukana vesomassa kaskihalmeita. Taisipa se Taavetti antaa pikku urakoitakin. Kaskinaurista oli aina Mäenperän puolella, menestyi paremmin kuin Hirviahossa. Viimeiset kasket on kaatettu noin 50 vuotta sitten, Pitkä Kalle Tatulassa ja Liinas Koura lammen takana. Nykyinen Reino-isäntä on jo päässyt myimään näiltä viimeisiltäkin kaskimailta metsää. Muistakaamme kaikella kiitollisuudella korven raatajia kasken kaatajia,heidän viittomansa tie oli selvä ja suora jota meidänkin on hyvä kulkea. Kiitos Matilda tästä illasta. Suokoon Herra Taivaan sulle terveyttä ja elon vuosia paljon lisää."

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Kerpeikkarin kiinniottajan kohtalo

Pitäjänkartasto, Luopioinen.
"Hämäläinen" 16.2.1866
Tuuloksesta 11 päivä helmikuuta. Kaksi äkkinäistä kuoleman tapausta on hiljattain sattunut näillä seutuin. Vähää ennen joulua hukkui Hagberg Tervaniemi Kuohijärveen vaikka ihmisiä kohta hänen pudotessaan oli kylliksi lähellä, ja vielä ylössaatua järvestä oli kädet olleet niin kovin puristettu kelkan nappuloihin, jota lykkäsi edellänsä, että oli suuri työ niitä irti saadessa. Omatunto rauhoitetaan vaan tällä vanhalla sananparrella: " jos sen on aika tullut, niin ei kukaan voi sitä virottaa."
Lauvantaina 20 päivä viime kuuta kuoli taas seurakuntamme ja koko keräjäkuntamme vanhin lautamies Kustaa Lepistö Kukkiajärveen niin matalaan paikkaan että ainoastaan kolme kyynärätä oli vettä. Hevonen, joka myös upposi samaan läpeen, pelasti itsensä uimalla rantaan, mutta sai seisoa reisiään myöden vedessä koko yön aamuun asti. Nämät kaksi vainajata olit seutukuntamme mahtavia miehiä, lahjoitetut hallitukselta kunnia-merkillä; edellinen siitä että hän 16 vuotta takaperin kiiniotti sen hirviän, kymmenkertaisen murhamiehen Johan Aataminpojan, ja jälkimäinen siitä että hän lähes 40 vuotta oli palvellut lautamiehenä tässä keräjäkunnassa.

Syksyllä vuonna 1849 otettiin Padasjoella, Palsan myllyllä, kiinni Suomen historian ilmeisesti pahin murhamies, 12 ihmistä murhannut Juhani Aataminpoika eli Kerpeikkari (1826-1854). Murhaajaa vangitsemassa ollut Palsan mylläri Henrik Mikonpoika Hagberg (1814-1865) muutti myöhemmin Luopioisten Kuohijoelle. Syksyllä vuonna 1865 Hagberg, vaimo Kustaava Storm (1813-1895) ja tytär Anna Kustaava (s.1848) muuttivat Tervaniemeen Kuohijärven rannalle, jossa sitten tuo edellä kuvattu murheellinen tapahtuma sattui. Tytär Anna Kustaava avioitui Kustaa Juhonpojan kanssa joka hoiti sittemmin talon isännyyttä, leski Kustaava sai asua talossa syytingillä kuolemaansa saakka.

Henrik Mikonpoika Hagberg ja Kustaava Storm olivat molemmat syntyperältään Luopioislaisia.
Henrik oli Tuomolan torpparin poika Kantolan kartanosta. Kustaava syntyi aviottomana, äiti oli 20-vuotias itsellinen Eeva Liisa Storm Kyynäröstä. Isäksi on merkitty kapteeni Georg Vilhelm von Schildt (1786-1863), Hauhon Alastalon rusthollista jossa näyttää asuneen koko ikänsä avioitumatta. Schildtit ovat vanhaa aatelissukua, tunnetuin lienee fennomaani Wolmar Schildt eli Wolmari Kilpinen (1810-1893) joka oli Georg Vilhelmin veljenpoika eli Kustaavan serkku. Syntyperästään huolimatta Kustaava oli piikana ennen kuin vihittiin vuonna 1839 ja muutti Henrikin kanssa Padasjoelle Palsan myllyyn.

Juhani Aataminpojasta on tehty mm. näytelmä Kuohijoen kesäteatterissa, historioitsija Teemu Keskisarja on kirjoittanut kirjan "Suomen ainoa sarjamurhaaja". Nyt näyttäisi olevan tekeillä jopa elokuva .

Linkkejä aiheeseen: 
Wikipedia Juhani Aataminpoika
Kuohijoen kesäteatteri, balladi kerpeikkarista (Aslak Christiansson)
Kerpeikkarin vankiloukko Viaporissa
Palsan myllymuseo   

maanantai 19. syyskuuta 2016

Matti Wankkasen neljä vaimoa

Aiemmassa jutussani Matti Hetanpoika Wankkanen selvittelin isoisäni sedän elämänvaiheita. Tuolloin ajattelin hänen olleen kolmasti avioliitossa. Asiaa tarkemmin tutkittuani liittoja näyttääkin olevan neljä:


- Henriikka Eerikintytär, 23-vuotias leski ja kolmen lapsen äiti avioitui vuonna 1862 tuolloin 21-vuotiaan Matti Wankkasen kanssa. Tästä liitosta syntyi kaksi poikaa, Adam ja Matti. Nälkävuotena 1866 Matti jäi leskeksi kun Riikka ja nuorin poika menehtyivät kulkutauteihin.

- Amanda Iisakintytär Pistool, 23-vuotias Kotamäen rengin tytär, avioitui 36-vuotiaan leskimiehen ja itsellisen, Matti Wankkasen kanssa Aholassa vuonna 1877. Avio-onnea ei leskimiehelle pitkään suotu, vaimo kuoli "pistokseen" jo puolen vuoden kuluttua Juhannuspäivänä.

- Maria Vilhelmiina Juhontytär, 38-vuotias naimaton joutolainen Ähtäristä ja leskimies, torppari Matti Wankkanen 47, vihittiin Uuraisten Aholassa vuonna 1888.  Maria Juhontytär oli Lehtimäeltä lähtöisin oleva kolmen aviottoman lapsen äiti, Mikkelin ja Mäntyharjun kautta Ähtäriin muuttanut. Ähtärin kirkonkirjoissa Maria mainitaan "toissilmäiseksi". Uuraisille hän muutti tyttäriensä Huldan ja Selman kanssa, nuorin poikalapsi kuoli Ähtärissä. Wankkaset asuivat Suontauksen torpassa Aholassa ja myöhemmin saman talon löysinä. Vuonna 1903 löysän vaimo, Maria Vilhelmiina Juhontytär kuoli halvaukseen. Syystä jota emme tiedä on kuolinpaikaksi mainittu Heinävesi.

- Hilma Amanda Lähteinen 46, Kuukkajärven Rössistä ja itsellinen, leski Matti Wankkanen 69, saman kylän Aholasta vihittiin toukokuussa vuonna 1911 Uuraisilla. Hilman edellinen puoliso oli räätäli ja Lähteenmäen itsellinen Vilhelm Matinpoika Lähteinen. Vilhelm oli neljä vuotta aiemmin kuollut jättäen lesken lisäksi jälkeensä seitsemän lasta. Kirkonkirjoissa räätäli Lähteinen mainittiin jalkapuoleksi.
Hilma Amandan isä oli Nathanael Kotamäki josta kirjoitin aiemmin jutussani Rublia ja Punanen Ruunahevonen. Hilma oli isänsä toisesta liitosta jossa sisaruksia oli toistakymmentä, Hilman pikkuveli oli Ambrosius Huhtinen, eli "Kota-Ambro".

Vielä vuoden 1915 Uuraisten henkikirjassa mainitaan irtolainen Matti Wankkanen ja vaimonsa Hilma, kuuden hengen perheessä olivat mukana ilmeisesti myös Hilman alaikäiset lapset Vilhelm, Sulo,Väinö ja Viljo.



Matti Wankkasen (M) ja Hilma Lähteisen (H) "autokrafeilla varustettu" aviokuulutus vuodelta 1910.

Blogger news