tiistai 3. huhtikuuta 2018

DNA-testillä isoisä Purmosta


Vaimoni tuntematon isoisä oli ollut arvoitus jonka emme uskoneet koskaan ratkeavan. Luettuamme  yleistyneestä sukututkimuksesta dna-testien avulla, ajattelimme mielenkiinnosta kokeilla tätäkin tapaa. Tilasimme vaimon kanssa yhdessä "serkkutestit". Molempien sukua oli tutkittu perinteisen sukututkimuksen avulla kohtalaisen pitkälle. Oli kuitenkin joitakin puuttuvia palasia, suurimpana tämä vaimon tuntematon isoisä. Ajatuksena oli että jos tulee "osuma" joka on kohtalaisen läheistä sukua mutta ei löydy tiedossa olevasta suvusta, olisi ehkä tällainen puuttuva pala.

Edesmennyt appiukkoni, kateissa olevan isoisän poika, olisi täyttänyt tänä vuonna 80 vuotta. Hänen syntymäpäivänään dna-tulokset vìimein valmistuivat ikäänkuin syntymäpäivälahjaksi. Vaimo sai heti aamulla sähköpostia ruotsista jossa oltiin yhtä hämmentyneitä tuloksesta kuin täälläkin. Purmossa vuonna 1941 syntynyt mies oli testin mukaan erittäin läheinen sukulainen. Asiaa tutkittaessa ilmeni että kyseessä oli ilmeisimmin vaimon isän velipuoli. Kun myös taustatiedot, aika ja paikka täsmäsivät niin hyvin todennäköisesti tämä tuntematon isoisä oli nyt löytynyt. Surullista oli että ilmeisesti isä ei ehtinyt koskaan näkemään poikiaan. Alikersantti Magnus S., Jalkaväkirykmentti 61, haavoittui Syvärillä vuonna 1941 ja kuoli matkalla kenttäsairaalaan. Hän oli kuollessaan 30-vuotias.

Vaimo sai nyt uusmaalais-hämäläiseen sukuunsa vahvat  juuret ruotsinkieliseltä pohjanmaalta, Magnuksen suku oli asunut Purmossa  satojen vuosien ajan.


Linkkejä:                               Suomi DNA-projekti

                                                            Ahti Kurrin DNA-kotisivut

                                                                          Hu-Mo-gen sukututkimus

torstai 15. maaliskuuta 2018

Maalareita, yrittäjiä ja irtolaisia

"Täten kiellän pojallemme Fredrik Valdemar Lindholmille kenenkään antamasta rahaa tai tavaraa, sillä niistä emme vastaa. Kiellämme myös kenenkään häntä luonansa pitämästä, pahempia seuraamuksia välttääkseen, sillä hänellä on koti."
Oskar ja Wilhelmiina Lindholm
Tampere 5/5 1900 (Aamulehti 8.5. 1900)

Aamulehti kertoi vuoden 1900 Vapun säästä seuraavasti: "Ilma oli koko päivän herttaisen kaunis ja aurinko paistoi lämpimästi, vaikkakin pitkin päivää tuuli puhalteli kylmänlaisesti"
Oliko Vappu ja kevät saanut nuoren, juuri 16 vuotta täyttäneen Fredrikin karkaamaan kotoaan vai oliko taustalla muutakin?

Fredrik Valdemar Lindholm (1884-1953) oli perheensä kuudesta lapsesta toiseksi vanhin. Isä, Oskar Fredrik (1860-1936), oli ammatiltaan maalari, äiti Maria Vilhelmiina os. Lindfors (1860-1917), puuvillatehtaan työntekijä.
Vuodesta 1895 lähtien oli Vilhelmiina Lindholm pitänyt sekatavarakauppaa joka sijaitsi todennäköisesti Särkänkadulla Amurissa. Kauppa ajautui kuitenkin konkurssiin vuonna 1902. Aikuistunut Fredrik oli edelleen huonoilla teillä. Hän ilmeisesti liikkui Viipurista kotoisin olleen Heikki Pöyhösen seurassa. Heinäkuussa vuonna 1903 molemmat otettiin kiinni irtolaisuudesta ja seuraavana kesänä tuli tuomio varkaudesta:
"Etsivänpoliisi osaston  kautta on täällä pidätetty tämän kuun 10 pnä näpistelystä maalarin työntekijä Heikki Pöyhönen Viipurin kaupungin maaseurakunnasta. Mainittu Pöyhönen oli täällä eräässä saunassa juopuneena ollessaan anastanut vanhat huonot patiinit (kengät). Myös on pidätetty tämän kuun 20. päivänä näpistelystä maalarin työntekijä Fredrik Valdemar Lindholm, Tampereen kaupungista. Mainittu Lindholm oli juopuneena ollessaan erään työmiehen rahapussista ravintolassa anastanut kultasormuksen mikä pidätettäessä tavattiin Lindholmilta". (Hämetär 23.7.1904)
Heikki Pöyhönen lähetettiin irtolaisena kotipaikkakunnalleen. Lieneekö tällä asialla vaikutusta, mutta Fredrik näyttää tämän jälkeen ottaneen uuden suunnan elämälleen. Vuonna 1905 Fredrik avioitui 18-vuotiaan Hilja Maria Rajalan (1887-1962)  kanssa. Hilja oli maatyöläisen tytär ja lähtöisin Ikaalisista kuten Fredrikin äitikin. (Hiljan isä, Aleksi Rajala, kuoli nälkään Tampereen punavankileirillä keväällä 1918.)

Lindholmien sekatavarakaupan mentyä konkurssiin Oskar Lindholm jatkoi yrittämistä, hän perusti maalausliikkeen. Ilmeisen voimakastahtoisella Oskarilla näyttää kuitenkin olleen ongelmia tälläkin saralla:

"Maalarityöntekijöille. Sen johdosta että maalari O. F. Lindholm tämän  päivän Kansan Lehdessä ilmoittaa tarvitsevansa työntekijää, huomautan työntekijöille että mainittu liike on pitkän ajan ollut lakkotilassa ja pysyy siinä edelleen ja varoitan ketään rupeamasta lakkopetturiksi. 
Suomen maalarien liiton osaston nro 7 luottamusmies." (Kansan Lehti 6.9.1906)



Vuonna 1910 myös poika, Fredrik, lähti mukaan maalarinliikkeeseen. Edelleen haettiin lehti-ilmoituksilla maalareita tai "tottuneita poikia" eri puolilla kaupunkia oleville työmaille. Fredrik perusti myös kauppaliikkeen Amuriin, vuonna 1912 mainostettiin sillejä ja silakoita halvalla. Lindholmin maalausliike oli edelleenkin lakkotilassa:


"Lakkotilassa oleva maalarinliike on Tampereella Hallituskatu 31 oleva O. F. Lindholmin liike. Mainitussa liikkeessä ei ole hyväksytty maalarien työehtosopimusta. Aamulehdessä ilmoitetaan tähän liikkeeseen maalareita, mutta kaikkien maalarien on muistettava , että tämä liike on edelleenkin lakkotilassa kuten useampina edellisinäkin kesinä, siksi kunnes liikkeessä hyväksytään maalarien työehtosopimus." (Työmies 25.7.1912)

Vuonna 1917 Vilhelmiina Lindholm kuoli ja Oskar eleli leskenä Juhannuskylässä kunnes vuonna 1923 avioitui ompelija Maria Amanda Syrjäsen (1870-1944) kanssa.
Fredrik ja Hilja Lindholm sekä kuusi lasta muuttivat Tampereelta Helsinkiin vuonna 1925. Lapsista vanhin oli tuolloin 19-vuotias Harry Valdemar, vaimoni äidin isä.


linkkejä:                   - Amurin työläismuseokortteli
                                 - Tampere vanhoissa postikorteissa

torstai 8. helmikuuta 2018

Isoisän autokoulu




1900-luvun alussa Suomeen tuotiin ensimmäiset henkilöautot. Joulukuussa 1905 ensimmäinen linja-auto lähti Turun tuomiokirkolta kohti Uuttakaupunkia. Scheibler merkkisen bussin moottori kuitenkin rikkoutui jo Laitilassa ja auto hinattiin seuraavana päivänä perille neljän hevosen voimin. 1920-luvun alussa maassamme oli jo 1800 henkilöautoa ja 800 moottoripyörää. Myös linja-autoliikenne vilkastui, vuonna 1925 niitä oli jo 1300. Suvussamme luotettu kulkupeli on ollut perinteisesti hevonen, jolla jo isoisäni isä, Taavetti (1836-1926), teki kauppamatkansa Turkuun. Isäni Tauno (1915-1987) ei tietääkseni koskaan ajanut autoa mutta tykkäsi kyllä olla kyydissä. Molemmat isoisäni olivat automiehiä, isän isäni  Aadi (1890-1962) omisti ainakin kuorma-auto Bedfordin  ja Moskvitsh Eliten. Vuonna 1927 äidin isäni Lauri (1901-1953) sai luvan harjoittaa ammattimaista moottoriajoneuvoliikennettä Valkealan nimismiespiirissä sekä oikeuden  harjoittaa ammattimaista moottoriajoneuvojen kuljettajain opetusta Kouvolan kauppalassa. Pari vuotta myöhemmin perhe asuu Riihimäellä jossa ajo-opetus jatkuu.Viereisessä kuvassa Lauri Nylund  ja kouluvaunu.

tiistai 30. tammikuuta 2018

Löytöeläin

Kouvolan Sanomat 7.10.1919

Pässin talteenottaja oli äitini eno. Hän oli mukana Kymintehtaan Työväen näyttämön toiminnassa siskojensa kanssa.



1920-luvulla Einar toimi ympäri maata useiden työväennäyttämöiden johtajana. Hän esiintyi näytelmissä yhdessä vaimonsa Mandin (Amanda Seppänen 1891-1933) kanssa. Johtajan hommaan näytti liittyvän usein myös vahtimestarin toimi työväenyhdistyksessä, asunto lienee kuulunut toimeen.

Einar Railo (1893-1954) oli näyttämönjohtajana 20-luvulla seuraavasti:

 
   -1920 Kokkolan Työväen näyttämö
   -1921-22 Värtsilän Työväen näyttämö
   -1923 Martinniemen Työväen näyttämö (Oulu)
   -1924 Tornion Työväen näyttämö
   -1924 Kemijärven Työväen näyttämö
   -1926 Ykspihlajan Työväen näyttämö (Kokkola)
   -1928 Jämsänkosken Työväen näyttämö
   -1929 Tiutisen Työväen näyttämö (Kotka)



      Sukua Kymenlaaksosta
     
      Hurja Lola 


keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Kukkotanssi


"Nykyaika vaatii yksilöltään paljon. Olemassaolon taistelu on siksi kovaa, että se ken ei kehitä niitä mahdollisuuksia, joita meissä kussakin piilee, jää taistelussa alakynteen."  

Näin kirjoitti Porin työväenopiston opiskelija Kohentaja-lehteen vuonna 1922. Lainaus kuvastaa opiskelijoiden toiveita Porin työväenopiston alkuvuosikymmeninä. He halusivat lisää tietoa ja sivistystä mutta myös oppia keskustelemaan asioista ja tuomaan oman mielipiteensä esiin. Toiveeksi kirjattiin kiinnostavasti myös se, että osaisi kuunnella muiden mielipiteitä.

Teksti on Satakunnan Kansan artikkelista viime vuodelta kun Porin seudun kansalaisopisto täytti sata vuotta. Artikkelin kuvassa isomummoni nuorimmat siskot esittivät "Kukkotanssia."  Lempi Ilona (s.1899) ja Anna Vilhelmiina Fasterlund (s.1901) olivat isänsä Fransin  toisesta avioliitosta Amanda Josefiinan (s.1858) kanssa.
Frans Fasterlundilla (1848-1917) oli kahdesta liitostaan viisitoista lasta joista tyttöjä täysi tusina. Sisarussarjan vanhin oli vuonna 1875 syntynyt isomummoni Maria (1875-1957), joka oli myös Anna Vilhelmiinan kummi miehensä Kustaa Nylundin (1873-1910) kanssa.

Uusi Aika 24.3.1928
Keväällä 1912 sai Suomalaisen tyttökansakoulun 6 A luokan oppilas Lempi Fasterlund 30 mk:n stipendin. Saman vuoden elokuussa uimalaitoksella oli uimakoulun päättäjäiset joissa Lempi ja Anna vihittiin uimakandidaateiksi.
Satakunta-lehti kirjoitti :"Toimitus tapahtui siten että kukin vihittävä, ensin maisterit sitte kandidaatit, uivat lavitsan viereen, jossa promoottori painoi päähän viheriäisen seppeleen."

Sisarukset saavuttivat työväenopiston lausuntakilpailuissa useita palkintoja. Vuonna 1929 Lempi esitti Linnankosken "Keväiset hanget". Esitystä luonnehdittiin seuraavasti: "Lempi Fasterlund jaksoi influenssastaan huolimatta kuljettaa meitä pitkät matkat keväisillä hangilla, reippaasti rinteitä ylös, alas, niin että oikein näimme hankien hohteen ja kuulimme suksien sujahdukset ympärillämme."

Fasterlundin neidit esiintyivät ainakin vuosina 1927 ja 1928 Naistenpäiväjuhlassa Porissa. Molempina vuosina oli puhujana Miina Sillanpää (1866-1952) , ensimmäinen suomalainen naisministeri.

Vuonna 1932 kutoja Lempi Fasterlund pääsi ammattiliittonsa, Suomen Kutomoteollisuustyöväen Liiton, kautta Työväen Akatemian kesäkurssille Kauniaisiin. Kuukauden kestäneen tiiviin opiskelun lisäksi ohjelmassa olivat mm. käynnit  Eduskuntataloon ja Koiton Näyttämön esitykseen.

Lempin ja Annan myöhemmistä vaiheista ei ole muuta tietoa kuin että he suomensivat sukunimekseen Lehto vuonna 1936. Tuolloin he asuivat edelleen naimattomina Porissa.


           

lauantai 23. joulukuuta 2017

Joulun aikaa vuonna 1940

Isäni päiväkirjoista joulukuussa vuonna 1940:

16.12. Maanantai. Ajoin Huippulaisen kanssa pehkua Kaura-ahon tien varteen. Tänään kävi kova tuuli. 17.12.Tiistai. Ajoin yksin yhteksän kuormaa pehkua. Uuno ja Taakapoika teurastivat Mäkelän ja Talaslahden hevoset meillä tänään. 18.12. Keskiviikko. Tänään ajoin myös kahdeksan kuormaa. Huippulainen kävi tienteossa Parviaisen metsässä meidän halkopalstalla. Aili tuli illalla lomalle. 19.12 Torstai. Olin Huippulaisen kanssa taas pehkun ajossa, minä irrotin ja Eemil ajoi 10 kuormaa. Uuno ja isä ovat sairastaneet. 
20.12. Perjantai. Minä irrotin pehkua ja Uuno ajoi. Eemil oli tienteossa. 

21.12. Lauantai. Isä ja Uuno olivat Tasangolta kauran haussa. Minä kävin Multialla Hetemäessä ja Jälsahossa. Koululla oli lasten kuusijuhla. 22.12.Sunnuntai. Olin Aholassa seuraamassa radiointia Kyösti Kallion siunaustilaisuudesta. 

23.12. Maanantai. Aaton aatto. Tein saunapuita ja yhtä sun toista. 24.12. Jouluaatto on nyt herttainen, tähtitaivas on sininen. Vuosi sitten vietin jouluaattoa Taipaleessa sodan riehuessa, mutta nyt saa viettää kotonaan rauhan oloissa. Kuinka suuri ero onkaan, aivan kuin yöllä ja päivällä. Sain joululahjaksi joutsen ja villapaidan. Huippulaiset oli myös meidän kuusella. 25.12. Joulupäivä. Olin pyörällä kirkossa. Uuno ja tytöt olivat hevosella. Kirkko oli täynnä juhlakansaa. 26.12. Tapaninpäivä meni kylillä ja kotona ilman erikoisuuksia.  27.12. Perjantai. Irrotin pehkua Äkkilän suolla ja Uuno niitä ajeli mäelle. 

28.11. Lauantai. Ajettiin rankoja. Tänään Väliläiset lähtivät kotiinsa, he Tapaninpäivänä tulivat meille. Palonen tuli eilen meille. 
29.12. Sunnuntai. Pakkasta oli tänään 22 astetta. Kyytitsin Palosen Sillanpäähän. Kävin Vehviläisten luona. Uuno meni kilpa-ajoihin. 

30.12. Maanantai. Tein lapuja ja ronkkelija Huippulaisen kanssa. Nylin Uunon kanssa Niemijärven lehmän ja Mäenpään mullikan. Pakkasta 23 astetta. 31.12. Tiistai. Läksin jo pimeällä halon ajoon Eemelin kanssa, vietiin lihakuorma Liippoon mennessä. Jarkko kävi meiltä ostamassa Pekan, vei ihan reen edestä. Ajettiin halkoja kolme kuormaa, sitten vaihdettiin Markku ronkkelien eteen ja ajettiin 6 kuormaa. Päivän tulos noin12 metriä. Jarkko maksoi Pekasta 11. 500. Pakkasta 15 astetta. 

                                    Vuosi vanha  vaipui hautaan murheineen ja riemuineen. 
                                    Ihmissydän puhkee nöyrään rukoukseen, kiitokseen.
                                    Oi jos vuosi vuosi alkava oisi luojan siunaama.

1.1.1941. Keskiviikko. Uusi vuosi maailmahan koittaa. Täällä Suomessa tosin rauhallisena, mutta muuallla myrskyellen. Kovaa pakkasta tänä aamuna 27 1/2 astetta.

________________________________________________________________________________________________________

Isän viimeinen päiväkirjamerkintä vuodelta 1941 oli kesäkuun 16.päivä. Seuraavana päivänä hänet kutsuttiin palvelukseen Petäjäveden Kintaudella perustettuun Kevyt osasto 6:een. Tämä 600 miehen joukko oli muodostettu Petäjäveden ja Uuraisten reserviläisistä.
Tulevan sodan aikana osastosta kaatui 80 miestä. Jatkosota Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi 25.6.1941 ja päättyi 19.9.1944.
Isäni haavoittui kranaatinsirpaleista jo muutaman viikon kuluttua Ristilahden taisteluissa 6.7.1941.

Sanastoa:

Pehku: Turvepehku, pahna, pehkuksi hienonnettu suoturve jota käytettiin karjan kuivikkeena.
Ronkkeli : Reki
Markku ja Pekka : Hevosia
Jarkko : Karjanostaja

perjantai 17. marraskuuta 2017

Mirja Lehtonen

Mirja Lehtonen ( kuva HS 26.3.1962)
Mirja Annikki Kierros os. Lehtonen (s.1942 Uurainen, k.2009 Multia) oli suomalainen hiihtäjä ja olympiamitalisti. 

Zakopanen MM-kisoissa 1962 naisten viestijoukkue, Siiri "Äitee" RantanenEeva Ruoppa ja ankkurina hiihtänyt Mirja Lehtonen hiihtivät pronssia Neuvostoliiton ja Ruotsin jälkeen.

Innsbruckin olympialaisissa 1964 viiden kilometrin matkalla Mirja saavutti hopeaa jäätyään 2,4 sekuntia kisoissa kaikki matkat voittaneelle Neuvostoliiton Bojarskille. Viestijoukkue Senja Pusula, Toini Pöysti ja ankkuri Mirja Lehtonen hiihti pronssia, edellä olivat jälleen naapurimaat Neuvostoliitto ja Ruotsi.

Suomen parhaaksi naisurheilijaksi Mirja Lehtonen valittiin 1961 ja 1963. Avioiduttuaan Antero Kierroksen kanssa hän lopetti hiihtouransa jo 22-vuotiaana. 
Monien asiantuntijoiden mukaan perinteisen hiihdon tekniikan erinomaisesti hurjan harjoittelumotivaation lisäksi hallinnut Mirja Lehtonen olisi ollut vuoden 1968 olympialaisissa parhaimmillaan.

Mirja Lehtonen olisi mahtunut Suomen olympiajoukkueeseen jo vuonna 1960, mutta valitsijat katsoivat hänen olevan 17-vuotiaana liian nuori.

Tammikuussa 1961, Sveitsin Grindelwaldissa Mirja voitti yli minuutilla Ruotsin Toini Gustafssonin. Toimittaja kävi Uuraisilla tekemässä lehtijutun nuoren hiihtäjättären taustoista, mukana on myös pari Aati-pappani kommenttia. Artikkeli julkaistiin Helsingin Sanomissa 21.1.1961: 


Uuraisilla kaksi ylpeyttä: Mirja Lehtonen ja hiihtokeskus


18-vuotiaan Mirja Lehtosen sensaatiomainen voitto Grindelwaldin kansainvälisissä naisten hiihdoissa on kotimaassa tuonut esiin aivan uudella tavalla Uuraisten Urheilijain nimen. Tämä seura, jota Mirja Lehtonen edustaa, elää kautta linjan nousukauttaan. Sen puheenjohtajan Matti Järvisen valmennuksessa ja kehoituksesta nuori hiihtäjätär on aloittanut lupaavan uransa, seuraa ovat edustaneet myös isä ja veljekset Pokela ja tämä seura on luonut aivan uuden kotiseutuhengen nousun koko pitäjään. Kotaperän huumormies kauppias Aati Ahola sanoi: " Eihän koko Uuraista tunnettais maailmassa ellei Mirja olisi sen nimeä maailmankartalle hiihtänyt." Ja yhtä oikeutetusti voisi jatkaa: Eihän koko voittoa olisi Suomeen tuotu ja Suomen nimeä taas mainittu hiihdon historiassa ellei Uuraisten Urheilijat olisi kasvattanut hiihtäjää.....

-Jo koulussa opettaja sanoi Mirjalle: Sinä tulet näkemään vielä monia vieraita maita. Ja niin Mirja nyt on nähnyt. Emäntä Anni Lehtonen, joka oli saanut tyttärensä pari tuntia sitten kotiin ensimmäiseltä ulkomaanmatkalta, ensimmäiseltä lähes kaksi viikkoa kestäneeltä kilpailumatkalta, tuli juuri navetasta ja kutsui tupaan. Punaiseen villapuseroon ja punaisiin verryttelyhousuihin pukeutunut tyttö pujahti tuvasta kamarin puolelle. Kesti hetken, ennen kuin hiljaisuus oli voitettu, mutta sitten oltiinkin jo tutustumassa palkintoihin, Sveitsistä saatuun Omega-kelloon, painavaan tarjoiluvatiin ja mitaliin jollainen oli annettu kolmelle parhaalle. Hetken kuluttua tuli myös Mirjan Heikki-veli kotiin Kotaperän koulusta ja silloin mestarihiihtäjä vapautui täysin ja koti-ikävä suli vilkkaaksi tuliaisten esittelyksi. Puhuttaessa voitosta ja kilpailuista yleensä, Mirja Lehtonen naurahti ja sanoi "Paistaahan se päivä risukasaankin". Hän tietää hiihtävänsä lujaa kadehdittavan sujuvalla tyylillä ja olevansa fyysisesti kunnossa, jota ilmaston vaihtelutkaan eivät nujertaneet. 

Hän on hankkinut hiihtokuntonsa jo koulumatkoillaan. Hänen kotoaan Kyynämöisten Linnasta on Kotaperän koululle 5,5 km ja tämä matka on kaikkina vuosina tehty hiihtäen aina kun hiihtokeliä on ollut. Asiantuntijat sanoivat: Mirja Lehtosella on pitkät potkut , jalkatyö kaunista ja kun käsivoimat vielä kasvavat riittävästi, ei tälle menijälle maasto aseta esteitä. Ja itse hän sanoi: "Sitä vartenhan mäet ovat, että ne lasketaan."
Mirja Lehtoselle on jo tehty tarjouksia, jotka edellyttäisivät hänen muuttoaan kotipitäjästä ja tietysti silloin myös seuran vaihtoa. Kauppias Aati Ahola sanoi: "Elekee vain viekö sitä tyttövä meiltä, että meillä tiellä Uuraisillakin olisi jotakin." Kysyttyäni miten hänet sitten ankkuroidaan tähän kotipitäjään, sama huumormies sanoi: "Ka ku hän on niitä koti-ikäväisiä. Eihän siinä muuta.
Niin Mirja Lehtonen tuntui olevankin. Mieluimmin kuin Sveitsin matkastaan hän puhui kodistaan, 45 ha:n tilasta, ja sisaruksistaan. Tuomisiaan esitellessään hän kertoi tullin vieneen hänen suksivoidevarastonsa, joka oli erillisessä pussissa,  - Mitähän ne nyt siitäkin hyötyvät, hän sanoi ja tunsi iloa siitä, että hän oli tutunomaisessa maisemassa tuttujen ihmisten keskellä.


Kiveen hakatut/yle Areena, Mirja Lehtonen


Arto Teronen,  Olympian renkailla Innsbruck 1964


Blogger news